Kotikylämme Laxe kauniissa Galiciassa

Muutimme kuukausi sitten tänne Euroopan läntisimmälle laidalle, Luoteis-Espanjan Kuolemanrannikolla (Costa de la Muerte) sijaitsevaan Laxen kylään. Laxe sijaitsee Galiciassa, joka on vielä useimmille suomalaisille tuntematon uskomattoman kaunis ja vihreä pala Espanjaa. Sanotaan että Galicia on Espanjan parhaiten säilynyt salaisuus. Nyt kun olen täällä haluan kirjoittaa Galiciasta ja tehdä tutuksi tätä upeaa seutua. Mistä olisikaan parempi aloittaa kuin omalta kotipihaltani, Laxesta.

Niemenkärjessä sijaitseva Laxe on mieheni kotikylä, josta on tullut minullekin tärkeä paikka yhteisten vuosiemme myötä. Olemme käyneet täällä vähintään joka kesä tavattuamme yksitoista vuotta sitten. 2010 meidät vihittiin Laxen 700 vuotta vanhassa kivikirkossa Parroquia de Santa María de la Atalya de Laxe, ja häitä juhlittiin kylällä useampi päivä kaukaa tulleiden rakkaiden ystävien ja sukulaisten kanssa. Molemmat lapsemme ovat lomailleet täällä ihan vauvasta lähtien – kaksi vuotta sitten Papun synnyttyä vietimme täällä useamman kuukauden. Ja tällä hetkellä siis kutsumme Laxea kodiksi.

Laxen ranta

Kivikirkon lisäksi Laxe tunnetaan 1,5km pitkästä valkoisesta hiekkarannastaan, joka alkaa kirkolta ja loppuu Capo da Arean (Hiekan loppu ( ; ) kallioihin. Rannan myötäisesti kulkeva Paseo Maritimo on kävelytie jolla käydään aamu-, iltapäivä- ja sunnnuntaikävelyillä, ja vaihdetaan kuulumisia tuttujen kanssa. Paseon vieressä kulkee myös Laxen pääkatu, jossa on kahviloita, kauppoja ja ravintoloita. Niinkuin jokaisessa itseään kunnioittavasta espanjalaiskylässä, myös Laxessa on plaza eli aukio, tai itseasiassa kaksikin sellaista, Plaza Pequena (pieni) ja Plaza Grande (iso), joille lapset (ja aikuiset!) kokoontuvat leikkimään iltapäivisin ja iltaisin, ja joilla kalenterivuoden lukuisat fiestat juhlitaan. Kukkulalla Laxen keskustan yläpuolella on puhtaanvalkoinen Santa Rosan kappeli.  Niemen toisella puolella sijaitsee Laxen faro eli majakka.

Paseo Maritimo. Lapsemme muiden joukossa ( :

Laxessa on talvisin noin 3000 asukasta, mutta kesäisin väkiluku moninkertaistuu lomailevien kesäasukkaiden tähden. Kylässä on kauppojen, ravintoloiden ja baarien lisäksi kunnantalo, kirjasto, pankkeja, apteekki, kahviloita, baareja, ravintoloita, neljän tähden hotelli ja muutama hostelli. Peruspalveluista löytyy peruskoulu (3-16-vuotiaille), lääkärin vastaanotto ja urheilukeskus. Kesällä täällä on auki myös kunnan ylläpitämä ulkouima-allas.

Laxe on kalastajakylä. Mieheni perheessäkin elanto on perinteisesti hankittu kalastamisesta tai kalan ja äyriäisten myynnistä. Laxen moje eli satama on täynnä värikkäitä pieniä ja keskikokoisia kalastaja-aluksia, jotka suuntaavat aamunöisin merelle pyytämään mustekalaa, makrillia, sardiineja, turskaa, erilaisia äyriäisiä ja varmasti paljon muuta. Kylän päiviä rytmittää jokapäiväinen kello 17 La Lonjan (tori, myyntipaikka) sumusireeni, joka ilmoittaa juuri pyydetyn kalan myynnin alkamisesta. Kuolemanrannikon äyriäisiä ja kaloja viedään ympäri Espanjaa ja maailmaa; tuoreen kalan ja äyriäisten sanotaan olevan Galiciassa parempia kuin missään muualla Espanjassa. Alueen herkku Pulpo Gallego (mustekala) löytyy melkein jokaisen espanjalaisen ravintolan tapaslistalta, mutta täällä Laxessa se on aina takuulla tuoretta!

Laxe sijaitsee Galician itsehallintoalueella La Coruñan maakunnassa. La Coruña on myös alueen pääkaupungin nimi, josta ajaa Laxeen noin tunnissa. Toinen tunnin matkan päässä oleva tärkeä kaupunki samassa maakunnassa on Santiago de Compostela, joka on monille suomalaisillekin tuttu Camiño de Santiago pyhiinvaellusreittien päätöskohde. Galician virallinen kieli on espanjan lisäksi gallego, galician kieli, joka omaan korvaani kuulostaa espanjan ja portugalin sekoitukselta. Gallegoa ylläpidetään opettamalla sitä myös kouluissa, joten myös tyttäreni on alkanut käyttämään puheessaan gallegonkielisiä sanoja.

 

Karheankaunis Galicia, kuva otettu eilen!

Costa da Morten alueen luonto on uskomattoman kaunista ja monipuolista: Kumpuilevan vihreää ja metsäistä maastoa, pitkiä valkoisia hiekkarantoja,  kristallinkirkasta vettä ja jylhiä kivikkoisia vuoria, jotka kurottavat kivisormiaan kylmään Atlantin Valtamereen. Ehkäpä juuri Atlantin kylmyys takaa sen, että turismi täällä on paljon vähäisempää kuin Etelä-Espanjan lomarannikoilla tai vaikkapa Kataloniassa. Suurin osa kesälomailijoista on kuumuutta sisämaasta tai etelästä pakenevia espanjalaisia tai äyriäisensä tuntevia kulinaristeja. Suomea en Laxessa (häidemme ajankohtaa lukuunottamatta!) ole vielä kuullut.

Laxe on pieni, mutta ei niin pikkuruinen etteikö lisää kerrottavaa jäänyt vielä muihin postauksiin. Ja onneksi Galiciassa riittää upeita paikkoja esiteltäväksi, kunhan vain itse ensin pääsisin niitä kokemaan. Toivoa sopii että teemme tästä eteenpäin enemmän reissuja, sillä meillä on vihdoinkin oma auto!

 

 

 

 

 

 

 

 

Hiljaa hyvä tulee?

Kohta jo kolme viikkoa täällä Espanjassa on vilahtanut ohitse, joka kuulostaa pitkältä ajalta siihen nähden miten vähän olemme omasta mielestäni saaneet aikaiseksi. Olimmehan me tietysti niin uupuneita muutostamme, että meni noin viikko ennenkuin pystyimme nukkumaan normaalisti ja pää seurasi mukana muutossa tänne Espanjaan. Ensimmäisen viikon lepäiltyämme ja mieheni sukulaisia tavattuamme aloitimme auton etsinnän ja erilaisten paperihommien hoitamisen. Auton löytäminen ilman autoa täältä pikku kylästä käsin osoittautuikin mahdottomaksi, joten vuokrasimme ja myöhemmin lainasimme autoja päästäksemme autokaupoille.

Auto onneksi löytyi viime viikolla, vaikka itse menopeliä pitääkin vielä odottaa kaikenlaisten papereiden setvimisen tähden. Odotamme sen saapumista jo, sillä se helpottaa Madridin asioiden järjestelyä ja ihan normiarkea täällä Atlantin rannalla. Auton lisäksi olemme ottaneet kaksi muuta tärkeää edistysaskelta uudessa Espanjan elämässämme:

Mina olen nyt rekisteröitynyt ulkomaalainen eli minulla on NIE (Numero de Identitat de Extranjero), jonka saaminen oli paljon helpompaa kuin uskalsin toivoakaan. Ajoimme perjantaina noin tunnin matkan Laxesta La Corunan maakunnan samannimiseen pääkaupungiin La Corunaan (mieheni 85-vuotiaan isoisän vanhalla autolla körötellen). Sitten jonotimme Policia Nacionalin toimistolla noin tunnin, näytimme virkailijalle passini, menimme pankkiin maksamaan noin kymmenen euron käsittelykulut, otimme kopion passistani, palasimme toimistolle – Ja simsalabim: sain NIE numeroni. Olin tosi iloisesti yllättynyt. Veikkailin matkalla toimistolle että joutuisimme palaamaan uudelleen koska a) jotain papereista puuttuu b) olisi pitänyt varata aika c) toimisto onkin kiinni nettisivuilta tarkistamistani aukioloajoista huolimatta. Olin epäileväinen vaikka olin kysynyt neuvoa useammalta viralliselta taholta. Ensimmäiset kaksi viikkoamme täällä ovat opettaneet ettei kaikki viralliseltakaan taholta saadut neuvot aina pidä paikkaansa, eikä varsinkaan nettisivujen tietoihin kannata luottaa sillä tieto voi olla vanhentunutta.

Toiseksi on syytä hehkuttaa urheaa Karkkia, joka eilen päätti ensimmäisen kouluviikkonsa gallegonkielisessä koulussaan! Alunperin suunnittelimme että Karkki aloittaisi koulunsa vasta Madridissa jahka me sinne muutamme. Neljä päivää ennen koulujen alkua päätimme kuitenkin käydä Laxen (ainoan) koulun toimistolla kyselemässä josko kuitenkin olisi mahdollista että tyttäremme aloittaisi koulun samaan aikaan muiden kanssa jo muutaman päivän päästä…Karkki oli jo hiukan levoton ja ikäistänsä seuraa vailla. Sen lisäksi tajusimme että emmehän me ikinä Laxea tulisi täysin jättämään, vaan palaisimme tänne lomillamme ja pitkinä viikonloppuina, joten Karkki näkisi kyllä uudelleen jo koulussa tapaamiaan ystäviään. Niinpä pistimme hakemuksen tulille, koulu laittoi hippulat vinkumaan ja jo seuraavana päivänä Karkki toivotettiin tervetulleeksi ensimmäiselle luokalle. Koulu alkoi viikko sitten maanantaina ja Laxen 1A luokka sai oppilaakseen rakkaan suomalaisespanjalaisen käkkäräpäämme. Eskarilaisesta tuli kertaheitolla koululainen.

Koulu jonka pihaan kuuluu aaltojen kohina

Koulumatkaa on noin kilometrin verran merenrantakatua kävellen, jonka me tietenkin kävelemme espanjalaisittain yhdessä. Vanhempi / isovanhempi / sovittu hakija myös hakee lapsen koulusta. Koulu tarjoaisi ilmaisen bussikyydin, mutta en usko että me sitä tavitsemme ainakaan niin kauan kuin säät suosii täällä, sillä näissä kauniissa maisemissa on ihanaa kävellä tai potkulautailla aamuisin. Koulu alkaa 9.15 ja näin syyskuussa loppuu jo 14.15, jonka jälkeen lapsi voi joko osallistua ruokailuun koululla tai lähteä hakijansa kanssa kotiin syömään. Ruokailu maksaa erikseen, vanhempien tuloista riippuen €0 – 4,5 per päivä. Koulukirjat, vihkot, kynät, kumit, teroittimet, värityskynät ja jopa A4 paperipinkka on hommattava itse. Tosin näihinkin kustannuksiin koulu osallistuu jos vanhempien vuositulot jäävät tietyn summan alle. Kaikenlaista rekvisiittaa olemme ostaneet koulua varten, mutta kirjojen kohdalla sovimme että tytölle annetaan kopioita kirjoista, sillä kun muutamme Madridiin tulevat kirjatkin muuttumaan täysin.

Oma 6-vuotiaani koulutiellä käsikädessä 10-vuotiaan pikkuserkun kanssa

Koko kouluviikko sujui ihmeellisen hyvin; kotona Karkki valitteli ainoastaan sitä ettei kotiläksyjä ole vielä annettu. Joitakin koulukavereita on jo moikkailtu kadulla ja yhden luokkatoverin rullaluistimia kokeiltu plazalla. (Plaza on iso aukio joka täyttyy lapsista potkulautoineen, pyörineen, rullaluistimineen, potkumopoineen ja palloineen aina siestan jälkeen alkuiltaisin. Sinne on omatkin vietävä leikkimään jos muiden lasten seuraa haluaa. Siitä on varmasti kirjoitettava ihan oma postaus!)

Auton etsintä, Karkin koulun aloitus, tarvittavat hankinnat, koulun pyytämät paperit ja selvitykset, sekä muut viralliset paperihommat ovat vieneet paljon aikaa. Samalla olemme pyörittäneet kuitenkin sitä ihan normaalia lapsiperheen arkea, jossa pitää ajatella seuraavat ateriat ja kellottaa reissut Pikku Papun päikkäreiden mukaan tai ainakin suunnilleen. Niin ja olen minä hiukan etätöitänikin tehnyt. Usein silmät ristissä puolenyön aikaan. Tästä kaikesta johtuen pääsemme vasta nyt keskittymään Madridiin ja aloittamaan Madridin asunnon etsinnän. Fingers crossed että se ei veisi kauhean kauaa!

Ja niin se sitten tapahtui

Tässä minä nyt sitten istun. Punaisella sohvallamme Espanjan Laxen asunnossamme, joka on tällä hetkellä ainut kotimme maailmassa. Helsingin Vuosareen kodin oven suljimme viimeisen kerran sunnuntaina. Lentokenttähotellissa vietetyn yön jälkeen lensimme Barcelonan kautta tänne Galiciaan maanantaina.

Viime viikkomme Helsingissä oli ihan älyttömän hektinen. Valmisteluja, pakkausta, siivousta, ja tietenkin lukuisia hyvästejä. Minä sanoin heippoja ystäville ja perheelle hymyssä suin, sillä kaiken konkreettisen järkkäämisen keskellä minulla ei ollut aikaa miettiä muuttoamme. Onneksi. Ja eihän tämä minulle uutta ole, tämä lähteminen, mutta lapsille kyllä. Minä herkistyinkin eniten kaikkeen lapsiini liittyvässä lähtöpäivän lähestyessä, kuten päiväkodissa ihanille hoitajille muutosta kertoessani ja hyvästejä jättäessäni. Vieläkin on pala kurkussa kun ajattelen etteivät lapseni ikinä enää palaa sinne ihanaan päiväkotiin jonka pihalla on pieni metsä. Siellä on esikoisen lempiope ja parhaat kaverit, kuopuksen ensimmäiset kokemukset päivähoidosta sekä ruoka-allergiat huolella ja taitavasti huomioinut ihana keittäjä.

Muuttopäivämme oli järkyttävän stressaava. Näin jälkiviisaana sanoisin että olisi ehkä kannattanut tehdä sitä muuttoa vähän useamman päivän ajan, ja jättää siivoukselle ihan oma päivänsä, mutta menihän se nyt noinkin, kaikki yhdessä päivässä. Espanjan mies kantoi ja ajoi laatikoitamme ja muutamia huonekalujamme isäni ja veljeni kanssa varastoon, kun taas minä (‘apunani’ kolme lasta, omat ja veljen) vielä pakkasin vikoja kamoja ja yritin samalla jo siivota paikkoja. Päivän päätteeksi isäni ajoi minut, lapset ja peräkärryllisen matkalaukkujamme hotellille, kun Espanjan mies jäi vielä Vuosaareen kuuraamaan paikkoja. Hitto me oltiin nukkumaanmennessä P O I K K I.

Ja kun olisinkin saanut nukuttua, mutta päässäni pyöri kaikki tehdyt ja tekemättömät asiat. Siinä mieleni myllätessä tajuntaani jysähti epämiellyttävä muistikuva päivästä: Suihkutin puhdistusaineen uuniin, mutta unohdin pyyhkiä sen pois! Kävin miettimään miten kertoisin asuntomme ostajalle asiasta. Mietin miten pääsisin sisälle kotiimme jonne meillä ei enää ole avaimia. Sitten kävin miettimään voiko puhdistusaine vaurioittaa uunia. Jos uuni vaurioituu, joutuisi uusi omistaja vaihtamaan uunin myötä koko keittiön. Mitähän se maksaisi. Eihän sitä mikään kotivakuutus korvaisi. Sain itseni lähes hysterian partaalle kelatessani asiaa. Yritin googlata voiko uunin puhdistusaine syövyttää pinnan puhki. En löytänyt kysymykselleni vastausta, mutta luin siitä miten joku toinen oli suihkuttanut puhdistusaineen uuniin, paistanut lihapullat uunissa ja syöttänyt ne lapsilleen. Nyt se sitten kyseli Kaksplussan sivuilla mitä pitäisi tehdä. Tämä tieto ei kuitenkaan lievittänyt minun tuskaani. Lopulta päätin herättää Espanjan miehen:

“Kulta I am really sorry to wake you but I have to as I might have destroyed the oven and we have to pay for a new kitchen.”

EM: “Mmmmm”

“Did you clean the oven?”

EM: “Yeah.”

Puolitoista tuntia täysin hukkaanheitettyä aamuyön angstia.

Naurettavista yöunista huolimatta selvisimme lentokentälle menosta, lennoista ja vaihdosta hyvin. Kaikki laukkummekin löysivät perille Santiago de Compostelaan, jossa meitä oli vastassa Espiksen veli ja äiti puolisoineen kahdella autolla. Mulla oli epätodellinen fiilis kun ajelimme mutkaisia pikkuteitä Santiagosta rannikkoa kohti, jota säesti ulkona vallitseva luonnonilmiöiden kakofonia: Samaan aikaan satoi ja taivaalla oli upea auringonlasku. Tästä se alkaa.

Lentoliput varattu, viisi viikkoa muuttoon

Nyt ne lentoliput todellakin on digitakataskussa ja lähtöpäivämäärä viiden viikon päässä! Tähän päivään saakka kaikista valmisteluista huolimatta minua on salaa kalvanut epäilys siitä toteutuuko muuttomme ollenkaan, mutta lentolippujen varaaminen ja lähtöpäivämäärän saaminen pyyhkäisi viimeisetkin epäilyksensiemenet mielestäni. Kohta lähdetään.

Heti liput varattuamme Espanjan mies ja minä molemmat vaihdoimme vaihdetta suurempaan lähtövalmisteluissamme, ja viime päivät ovatkin olleet täynnä pähkäilyä siitä mitä pakataan ja muutetaan Espanjaan, mitä taas myydään tai annetaan pois. Kun kuutiometri tavaraa muuttokuormassa maksaa 200-250€, on jokaista isompaa esinettä mietittävä tarkkaan: ”Mikroaaltouuni? Annetaan vaikka äidille. Pölynimuri ? Otetaan mukaan, onhan se noin pienikin.” Tosi hankalaksi päätökseksi on osoittautunut meidän viisi vuotta vanha Pohjanmaan kalustetehtaan vuodesohva, joka veisi yksin kaksi kuutiometriä muuttokuormasta, mutta joka on toisaalta niin ihana, käytännöllinen ja hyvälaatuinen, että tällä hetkellä olemme molemmat sen mukaanottamisen kannalla. Mutta jos otamme sen emme sitten paljon muita huonekaluja voikaan ottaa, jotta muuttomme kustannukset pysyivät jotenkin järkevinä. Muutama ystävä ja sukulainen on jo ilmoittanut haluavansa ostaa joitakin huonekaluja ja tavaroita joita emme ota mukaamme. Eräs ystäväni harkitsee automme ostoa.

Vaikka omaisuutemme vähentäminen tuottaakin päänvaivaa, on se myös äärimmäisen tyydyttävää. Mikä siinä onkin että muutama tavarasta tyhjennetty hylly saa niin hyvälle mielelle? On jotenkin ihanaa vapauttaa itsensä tavarasta. Onneksi muutimme Suomeen aika kevyin kantamuksin vasta vajaa kuusi vuotta sitten (muistaakseni kuusi kuutiometriä tavaraa silloin), joten ei meillä ole ollut montaa vuotta aikaa haalia lisää tavaraa. Silloin tosin muutimme 7kk vanhan vauvan kanssa jolla ei kovin montaa lelua vielä ollut. Nyt meiltä löytyy kahden lapsen lelut, pyörät, potku- ja skeittilaudat, talvivaatteet, luistimet, pulkat ja kurakelivaatearsenaalia jne. Apua. Pitäisiköhän jättää ainakin kuravaatteet suosiolla Suomeen?

Olimme Hietaniemen kirpputorilla perjantaina myymässä lähinnä pieniä lasten vaatteita, leluja ja kenkiä. Päivä oli ihanan aurinkoinen ja kauppa kävi. Karkki nautti myyjänroolistaan ja Papukin jaksoi ihailtavan hyvin koko päivän kanssamme torilla.

Jännitämme huomista päivää sen isoimman myytävän, asuntomme, tähden. Viime keskiviikon asuntoesittelyssä oli käynyt nuori perhe, joka oli ollut heti kiinnostunut asunnostamme. He olivat jo olleet yhteydessä pankkiinsa, jonka jälkeen he sopivat välittäjämme kanssa tapaamisen huomiseksi. Odottelemme siis tarjousta. Kunpa se nyt olisi hyväksymisen arvoinen, jotta tämäkin iso pala loksahtaisi paikoilleen ennen lähtöämme! I’ll keep you posted!

Milloin me oikein muutamme Espanjaan?

Melkein päivittäin joku ystävä, tuttava tai sukulainen kyselee milloin me muutamme Espanjaan. Vastaukseni on epätoivoisen epämääräinen ’no se vähän riippuu’. Moinen päättämättämyys johtuu siitä että kuviomme on kinkkinen:

Asuntomme on edelleen myytävänä. Nyt viimeisen kuukauden päivät myyntiä on hoitanut kiinteistövälittäjä, mutta paljoa ei ole tapahtunut. Saimme yhden lähes naurettavan tarjouksen, joka oli vähemmän kuin ensimmäisen tarjous, jonka hylkäsimme vielä itse asuntoa myydessämme toukokuussa. Nyt mietityttääkin josko olisi kuitenkin pitänyt hyväksyä se toukokuinen tarjous, kun tämä myynti kestää ja kestää…Tavoitehintamme ei päätä huimaa, sillä se on sama mitä me itse maksoimme asunnostamme kolme ja puoli vuotta sitten. Välittäjä järjestää näyttöjä joka viikko, joka on sinänsä hieno homma, mutta äärimmäisen rasittavaa samaan aikaan. Tällä hetkellä on kai hiljaista asuntomarkkinoilla yleensäkin, ja vasta elokuussa alkaa yleensä tapahtumaan enemmän.

Haluaisimme muuttaa Espanjaan elokuun viimeisellä viikolla, mutta tahdomme myös saada asuntomme myytyä ja kaikki siihen liittyvät paperit hoidettua ennen muuttoa. Elokuun viimeiseen viikkoon on enää ruhtinaalliset seitsemän viikkoa(!), joten meidän on pakko tehdä päätös pian: Muutammeko suunnitellun aikataulun mukaisesti elokuun lopulla vaikka emme olisikaan saaneet asuntoamme kaupaksi?

Uskon kyllä että kerrostalokolmiomme menee lopulta kaupaksi,  mutta kuinka kauan siinä voi kestää? Tyhjän asunnon seisottaminen käy tyyriiksi, sillä siitä täytyy maksaa vastiketta sekä ainakin asuntolainan korkoa, yhteensä noin 500 euroa kuussa. Lisäkustannuksia tulee myös siitä että joudumme lähitulevaisuudessa palaamaan Helsinkiin kauppoja tekemään, joka maksaa ainakin toiset mokomat 500 euroa. Jos odotamme Helsingissä kaupantekoon saakka, voimme myös jatkaa työntekoa eli leivän tuomista pöytään tahoillamme.

Espanjassa tarkoituksenamme on muuttaa ensin matkalaukkuinemme Espanjan miehen kotiseudulle Galiciaan, jossa meillä on asunto. Sieltä käsin me sitten etsimme kotia Madridista, ja Espis varmaan jo reissaa sinne valokuvausprojektien perässä (we hope!). Minä onnistuin kuin onnistuinkin virittelemään itselleni freelance etätöitä Suomeen -hiphei – joka ei pitkää penniä rahakirstuihin tuo, mutta jotain ainakin. Joten töiden tai asunnon takia meidän ei ole pakko olla Espanjassa vielä elokuun lopulla. Mutta ajattelimme että olisi hyvä olla siellä ennen koulujen alkua (koulut alkaa 11.9. – korjatkaa jos olen väärässä!), jotta 6-vuotias Karkkimme pääsisi aloittamaan koulun jos ei nyt ihan kouluvuoden alusta mutta melkein. Ennen koulun aloitusta meidän pitää tosiaan löytää vielä se asunto Madridista ja sen jälkeen saada Karkille paikka lähikoulusta. Uskon että siinä menee ainakin kuukausi, joten Karkki tulee varmasti aloittamaan koulun myöhässä.  Karkki joutuu jo muutenkin skippaamaan esikoulun ja aloittamaan suoraan koulussa, uudessa paikassa ja espanjan kielellä. Minulla itselläni kyllä jo puntti tutisisi Karkin kengissä, mutta ainakin tällä hetkellä neiti on vaan iloinen siitä että pääsee jo kouluun!

Pelkään kai sitä että jos emme saa muutettua Madridiin suunnilleen syyskuussa, me kaikki jäämme junasta uuden koulu- ja työvuoden aloituksen suhteen, ja menetämme mahdollisia alkavia työprojekteja kuin myös sosiaalisia verkostoitumismahdollisuuksia. Ajattelenko liian suomalaisesti? Ottavatko espanjalaiset koululaiset vielä kaverikseen vaikkei olekaan ollut koulussa ensimmäisestä päivästä lähtien? Entä onko syyskuu edes samanlainen vuodenaloitus harrastusten ja työprojektien suhteen niinkuin elokuu täällä Suomessa?

Ja se kaikista polttavin kysymys: Mitä meidän pitäisi tehdä? Muuttaa suunnitellusti elokuun lopulla vai odotella täällä Suomessa kunnes asunto on myyty? Toivon tietenkin että joku ihana ihminen tekee tarjouksen kodistamme seuraavaan näytön jälkeen ja asia ratkeaa itsestään ennenkuin meidän on pakko päättää. Siihen saakka kuitenkin tämä epävarmuus on kuitenkin syvältä – en tiedä alkaisinko jo pakata tai ilmoitanko lähtömme päivämäärän jo päiväkotiin ja töihin vai en. Olemme tosi epämukavassa ja epämääräisessä välitilassa.

 

 

Tiedustelumatkalla Madridissa

Minä ja mieheni teimme kolmen päivän nuuskintamatkan Madridiin. Siis vain me kaksi. Tämä oli mahdollista pääasiassa äitini ansioista, joka hoiti lapsiamme meillä matkamme ajan. Äidistäni huolta pitämään oli puolestaan värvätty veljeni, ystävämme ja tietenkin lastemme päiväkoti, jotka antoivat hänelle hengähdystaukoja. Mutta vaikka lasten jättäminen oli minua kovasti etukäteen jännittänyt, epäilyttänyt ja kaduttanutkin, kaikki meni hienosti kotona poissaollessamme.

Matkamme tarkoitus oli potentiaalisten asuinalueiden katsastaminen ja miehen yksi työtapaaminen, joten olimme liikkeessä joka päivä aamusta iltaan. Jos lapset olisivat olleet mukana – noh, emme varmasti olisi ehtinyt tehdä puoliakaan siitä mitä ehdimme kahden. Koko ajan olisi jollain ollut nälkä tai pissahätä tai päiväuniaika tai ’äiti mä en jaksa enää kävellä’ -aika.

Madridissa oli jo ihan täysi kesä. Laskeutuessamme Barajasin lentokentälle viiden jälkeen iltapäivällä, lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä astetta. Matka lentokentältä Airbnb asuntoomme Malasañan kaupunginosaan taittui kätevästi ja nopeasti metrolla. Metroissa on ilmastointi, joka tuntuu taivaalliselta kuumuudessa tallustamisen  jälkeen.

Malasaña

Malasaña on vilkas ravintoloita, baareja, katutaidetta ja pikkuputiikkeja täynnä oleva, iltasella hipstereistä ja puheensorinasta täyttyvä kaupunginosa, joka vielä kymmenen vuotta sitten oli hyvinkin perinteinen Madridilainen barrio. Ikkunaton pikku asuntomme sijaitsi vilkkaalla Plaza Dos de Mayolla Malasañan sydämessä, joka varsinkin auringon laskiessa ruuhkautui illanviettäjistä. Ystäväjoukkiot istuivat iltaa baarien terasseilla tai aukion penkeillä, joiden lomassa pieni kumara nainen kiersi myymässä olutta yhdellä eurolla pyörillä kulkevasta vetolaukusta. Martini rosso maistui hyvältä yhdellä terasseista, vaikka viemärin- ja pilvenhajut saivatkin meidät välillä kipristelemään neniämme. Keeping it real.

Plaza Dos De Mayolla

Valitsin Malasañan majapaikaksemme sen keskeisen sijainnin ansiosta. Bilbaon ja Alonso Martinezin metroasemat olivat vain viiden minuutin kävelymatkan päässä, ja Gran Viallekin käveli vain noin 15 minuutissa. Kahvilat ja ruokapaikat olivat ihan kotikynnyksellä, joissa me istuimme syömässä ja juomassa aamupalasta iltapalaan huumaantuneena siitä ihanasta tunteesta, kun ei itse tarvi tehdä muuta kuin nauttia!

Lasten kanssa olisimme kyllä valinneet majapaikan toisin, mutta tällä matkalla ei onneksi tarvinnut miettiä muita kuin meitä kahta.

Pacifico

Toisena päivänä mies lähti aamulla työtapaamiseensa, ja minä suuntasin Pacifico -nimiselle alueelle, joka sijaitsee ison puistoalueen Retiron eteläpuolella. Siellä 10 minuuttia hortoiltuani päätin ottaa espanjankielen härkääni sarvista ja käydä kyselemään paikallisilta millaista alueella oli asua lasten kanssa. Minulla kävi tuuri: Ensimmäinen kadulla pysäyttämäni henkilö sattui olemaan sympaattinen nuori isä nimeltä David, joka työnsi alle vuoden ikäistä tytärtään rattaissa. Davidilla oli aikaa ja hän mielellään jutteli kanssani samalla kun kävelimme Pacificon katuja. David vei minut kadulle, jonka jokaisessa kerrostalossa on oma uima-allas ja leikkipaikka, näytti minulle läheiset puistot, koulut, poliisilaitoksen, kulttuurikeskuksen ja lääkäriaseman. Mikä tärkeintä, näin myös barrion sydämen eli plazan, jonne paikalliset kokoontuvat lapsineen illan hämärtyessä tapakselle ystäviä ja sukulaisia tapaamaan, ja jossa lapset leikkivät keskenään potkulautoineen ja rullaluistimineen. Pacifico vaikutti aidolta ja lämminhenkiseltä paikalta, jossa olisi varmasti helppo tutustua uusiin ihmisiin.

Gracias David!

Planetario / Delicias

Seuraavaksi suuntasimme miehen kanssa Planetario / Delicias alueelle, joka ei sekään ole kovin kaukana keskustasta. Koska emme vielä tiedä missä käymme töissä, päätimme että keskittyisimme vain lapsiystävällisiin alueisiin, joista pääsee helposti julkisilla joka puolelle kaupunkia. Emme myöskään halunneet tehdä samaa virhettä uudelleen kuin Suomeen muuttaessa: Muutimme tuntemattomaan superhiljaiseen lähiöön keskelle ei mitään, jossa ei sitten ollutkaan mitään. Meille.

Planetario oli ihana! Uusia taloja, paljon puistoalueita joista yksi oli todella iso, ja selvästikin paljon lapsiperheitä. Ja kävelymatkan päästä löysimme Mataderon, nykytaiteen keskukseen, joka toimii vanhan teurastamon isoissa punatiilisissä rakennuksissa. Tuli Helsingin oma Kaapelitehdas mieleen. Mataderosta löytyy saman katon alta pieni elokuvateatteri, vaihtuvia näyttelyitä, tanssitaidetta, keskusteluja, kahvila ja taiteilijoiden / luovan alan työläisten työtiloja. Puhuimme lyhyesti taas muutaman alueella asuvan perheellisen kanssa, ja lähdimme sieltä aikamoisen vakuuttuneina siitä että tämä on meidän alue, jos vain sopiva asunto löytyy.

Matadero

Vieraile Mataderon sivuilla tästä

Espanjan miehen työtapaaminenkin meni tosi lupaavasti, joten meille jäi tosi hyvä fiilis tästä reissusta. Kun vielä viimeisenä iltana saatiin juhlia herran synttäreitä ystävien, hyvän ruoan ja juomien kera, tuntui haikealta lähteä Madridista takaisin Helsinkiin.

Mutta muutaman kuukauden päästä me palaamme. Hasta la vista, baby!

Kurssi etelään – Lähtölaskenta Espanjaan muuttoomme alkoi

Espanjan mies ja minä pidimme juuri huipputärkeän kokouksen. Paikkana kotisohva. Aiheena perheemme Madridiin muutto. Kutsuin kokouksen koolle, sillä muistikirjaani piirtämäni aikajanan mukaan (siis olen todellakin tehokas) sovittuun muuttoajankohtaan oli enää neljä ja puoli kuukautta. Kokous eteni yhteisymmärryksessä, mutta keskusteltuamme muuttokassamme tilasta sekä siitä mitä kaikkea meidän pitäisi ehtiä tekemään ennen muuttoamme, päädyimme lykkäämään Espanjaan muuttoamme noin neljällä kuukaudella elokuun loppuun. Lopuksi naureskelimme allekirjoittavamme kahdenkeskisen sopimuksen, jossa kumpikin sitoutuu uuteen lähtöajankohtaan.

Ensimmäinen iso askel kohti Madridia on Helsingin kotimme myyminen   

Siis seitsemän kuukautta uuteen elämään Madridissa. Aloitamme isot valmistelut nyt: Laitamme asuntomme Helsingissä myyntiin vielä tammikuun aikana, ensin sosiaalisessa mediassa jakamalla, sitten helmikuusta eteenpäin Oikotiellä mainostamalla. Haluamme myydä asuntomme kesäkuuhun mennessä, ja asua loppuajan pienemmässä asunnossa väliaikaisesti vuokralla. Pyrimme pysymään samalla asuinalueella lastemme hoitopaikan tähden. Vähän tietysti huolettaa että löytyykö moista väliaikaista asuntoa alueeltamme, mutta turha sitä kai vielä on surra.

Asunnon myyminen hyvissä ajoin tuntuu meistä vähemmän stressaavalta kuin toinen harkitsemamme vaihtoehto; asunnon myyminen viime tipassa tiettyyn, ennaltapäätettyyn maastamuuttopäivään mennessä. Olisimme myyneet asuntoamme aikamoisen paineen alla jos tiettyyn päivämäärään mennessä se yksinkertaisesti pitäisi olla myytynä ja laukut pakattuina. Hyvissä ajoin myyminen on rennompaa, vaikka joudummekin muuttamaan vielä viimeisen kerran Helsingissä ennen maastamuuttoamme. Hyvä puoli pienempään asuntoon muutossa juuri ennen Madridiin lähtöä on tavaran karsiminen ja osasta luopuminen jo hyvissä ajoin. Madridiin lähtee kanssamme vain tarpeellinen ja/tai rakastettu omaisuus. Ja tietenkin 5-vuotiaan Karkin kaikki lelut. Hän oli nimittäin huolissaan vain leluistaan kerrottuani muuttosuunitelmistamme: ”Äiti, lupaatko että saan ottaa ihan kaikki?”

Myymme asuntomme itse ilman välittäjää. Minulla on siihen aikaa, sillä tällä hetkellä taaperonhoidon lisäksi käyn töissä vain muutamana päivänä viikossa. Luulen että tulevina kuukausina minulta ei tekeminen lopu, sillä pääosin Papun päiväuniaikaan ja molempien lasten nukkuessa illalla paitsi myyn asuntoamme, myös opiskelen espanjaa ja etsin (ja toivottavasti pian myös teen) etätöitä! Espanjan mies tekee niin paljon freelance hommia kuin vain mahdollista ja hoitaa Papua minun työpäivinäni aina kun voi. Lisäksi kehittelemme yhteistä yritysideaa Madridia ajatellen.

Nyt kyllä jo vähän jännittää. Sillä tavalla mukavasti kutittelee vatsanpohjassa.

¿Hablas Español?

Luin muutama kuukausi sitten El Pais –sanomalehdestä, että Espanjan työttömyysluvut on pudonneet takaisin vuoden 2010 tasolle, eli alle 20%. Kuuden vuoden ajan työttömien määrä oli paljon suurempi; pahimmillaan vuonna 2013 jopa 27% työikäisistä oli ilman töitä. Mutta nyt siis maan talous on osoittanut toipumisen merkkejä ja yhä useampi espanjalainen on myös löytänyt töitä. Tulkitsen uutisen hyväksi merkiksi: se tarkoittaa sitä että meillekin löytyisi töitä! Varmasti löytyisi.

Toistelen itselleni että olemme koulutettuja, asiamme osaavia kielitaitoisia ammattilaisia, ja olemmehan molemmat työllistyneet hyvin jo kahdessa eri maassa, miksi emme siis Espanjassakin. Ja menemmehän Madridiin, joka on 3,3 miljoonan ihmisen kaupunki, eli tuntuvasti isompi kuin Helsinki, joka merkitsee myös paljon enemmän työmahdollisuuksia.

Lontoossa ja Helsingissä omaa työnsaantiani helpotti kuitenkin maan kielen sujuva osaaminen. Espanjankielentaitoani ei voi hyväntahtoisinkaan tsemppari kuvailla ‘sujuvaksi’. Osaan ilmaista itseäni tarpeeksi selviytyäkseni arkiaskareista, mutta en niin hyvin että voisin tehdä tämänhetkistä työtäni espanjaksi. Kielitaitoni on karttunut lähinnä kotona kuunnellessani Espanjan miehen jutustelua Karkin ja Papun kanssa. Ymmärrän lähes kaiken kuulemani ja lukemani, irtonaisia sanoja tai sanontoja lukuunottamatta. Mutta puheen tuottaminen ja kirjoittaminen on minulle vielä tuskallisen vaikeaa. Espanjan mies ja minä puhumme keskenämme englantia, joka on aina ollut ‘meidän kielemme’ siitä lähtien kun tapasimme Lontoossa 10 vuotta sitten. Lapsillemme puhumme vain suomea ja espanjaa.

Olen opiskellut espanjaa vasta vähän. Suoritin muutaman espanjankielen alkeiskurssin Lontoon mainiossa City Lit –instituutissa, mutta siitä on jo kymmenen vuotta aikaa. Tämän vuoden kesäkuussa suoritin lyhyen kurssin Helsingin kesäyliopistossa, jossa tankkasin ensi kertaa espanjan imperfektin muotoja. Kurssi oli hyvä, mutta vaikka mekaanisesti opinkin muistamaan verbit kokeeseen, en todellakaan osaa vielä käyttää niitä puhuessani saatika kirjoittaessani. Tällä hetkellä kierrän imperfektin tyyliin ’ostan kaupasta maitoa – eilen’ kun haluan ilmaista itseäni menneessä aikamuodossa. Eipä näillä taidoilla työhakemuksia kirjoitella!

Ymmärrän kyllä että kertaus on opintojen äiti, joten ilmoittauduin juuri muutaman viikon päästä alkavalle espanjan kurssille Helsingin Työväenopistossa. Tarkoituksenani on myös jatkaa espanjan opiskelua Madridiin muutettuamme. Siellä joudun käyttämään vajavaista kielitaitoani joka päivä. Uskon ja toivon osaamattomuuteni raivostuttavan minua niin, että opiskeluihinkin löytyy uudenlaista intoa! U-nel-moin päivästä jolloin puhun sujuvasti maailman toiseksi puhutuinta kieltä (mandariinikiinan jälkeen). Espanjaa puhuu huimat 400 miljoonaa ihmistä, ja se on virallisen kielen asemassa 21:ssä maassa, jotka sijaitsevat Keski-, Väli-, ja Etelä-Amerikkassa, Eurooppassa ja Afrikassa.

Lomamatkoja lukuunottamatta pelkällä englannilla ei Espanjassa pitkälle pötkitä, joten espanjankielen jonkinasteinen hallinta on välttämätöntä minulle ja muille sinne muuttoa haikaileville. Omien kokemusteni perusteella edes nuorten ei vain voi olettaa puhuvan englantia kymmentä sanaa enempää. Espanjalaisten huonosta englanninkielentaidosta syytetään huonoa kieltenopetusta kouluissa sekä televisio-ohjelmien ja elokuvien duppausta. Tällä hetkellä englantia opiskellaan aiempaa enemmän, sillä yhdeksän vuotta sitten alkaneen talouskriisin myötä moni espanjalainen on ymmärtänyt englannin osaamisen tärkeyden pärjätäkseen kansainvälistyvillä työmarkkinoilla. Englanninkielen kouluja ja kielikursseja tarjoavia palveluita onkin perustettu tiuhaan tahtiin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Opettajina kursseilla ja kouluissa toimii useimmiten äidinkielenään englantia puhuvia expateja. Itsekin olen pohtinut englannin opetustyötä yhtenä vaihtoehtona Madridissa, kunnes oma kielitaitoni on sillä tasolla että voisin saada muunlaisiakin töitä.

Eikun siis kirjastoon uutta espanjankurssin kirjaani lainaamaan, vamos ya!

Lontoo mielessäin

Tänään on Suomeen muuttomme viides vuosipäivä. Viisi vuotta siitä kun minä ja Espanjan mies lennähdimme kimpsuinemme ja alle vuoden ikäisen Karkin kanssa Lontoon hulinasta hiljaiseen lähiöön Helsingissä.

Näin jälkikäteen ajateltuna se oli ihan hullua. Jätin rakastamani Lontoon, joka oli ollut kotikaupunkini 13 vuotta. Minä itsenäistyin ja kasvoin aikuiseksi Lontoossa, jonne muutin suoraan vanhempieni kodista, ja jossa suoritin kaikki yliopisto-opintoni. Taakse jäivät ystäväni, mielenkiintoinen työni maailmanluokan journalismin kehdossa, mukava vuokrakolmiomme trendikkäässä Itä-Lontoossa, capoeiraryhmämme, kaikki suosikkipaikkamme – puistot, museot, galleriat, ravintolat ja kahvilat. Espanjan mies oli asunut Lontoossa nelivuotiaasta asti, joten hän jätti taakseen koko 30+vuotisen elämänsä. Minua ja Karkkia lukuunottamatta.

Mutta me molemmat kaipasimme muutosta silloiseen eläämäämme. Jonkinlaista seikkailua. Uusina ja liiankin vakavina vanhempina pohdimme Lontoon soveliaisuutta kasvuympäristönä lapsellemme, ja ajattelimme arkielämän olevan helpompaa jos muuttaisimme jommankumman juurille, ja samalla lähemmäs isovanhempien apua. Harkitsimme kyllä muuttoa Espanjaan lähemmäs miehen perhettä, mutta koska maan taloudellinen tilanne ei ollut kovin ruusuinen vuonna 2011, teimme järkipäätöksen ja suuntasimme Helsinkiin. Emme jättäneet minkäänlaista ovea auki paluulle.

Tulen pohtimaan varmasti moneen otteeseen blogissani omaa suhdettani Suomeen ja suomalaisuuteen, mutta tässä siitä vain sen verran, että silloin viisi vuotta sitten omat odotukseni olivat epärealistiset. En ole Helsingistä kotoisin, joten kuvittelin pääkaupungissa elämisen ja varsinkin paikan asenneilmapiirin poikkeavan totaalisesti omista nuoruudenkokemuksistani pikkukaupungissa. ‘Helsinkihän on pääkaupunki! Väkiluvultaan pieni sellainen, mutta kansainvälinen ja monikuttuurinen niinkuin Lontoo pienoiskoossa!’ Ei ollut.

Jo muutamassa kuukaudessa Itä-Helsingin pimenevä ja kylmenevä syksy, lähiön ahdistavan samantyylisten pienkerrostalojen reunustamat autiot kadut, ihmisten vaiteliaisuus ja hymyilemättömyys, sekä varsinkin sosiaalisessa mediassa lisääntyvä rasistinen vihapuhe saivat meidät kyseenalaistamaan muuttoamme. Mutta me tsemppasimme toisiamme. ‘Mehän tiedettiin että alussa tulee olemaan rankkaa’. ‘Kulttuurishokki menee kyllä ohi. ‘Me nyt ei vaan olla totuttu tähän, kyllä me vielä totutaan ja sitten helpottaa.’ ‘Sitten kun meillä molemmilla on töitä, tuntuu ihan erilaiselta.’ Espanjan miehellä oli tietenkin moninverroin hankalampaa kuin minulla; pimeys söi miestä ja hänen valoa janoavaa sieluaan, ja olo oli ulkopuolinen muuallakin kuin poliisiaseman ‘aliens’ –jonossa.

Päätimme kuitenkin taas rationaalisesti, että muutama vuosi pitää yrittää tosissaan ennenkuin voimme edes harkita Suomesta pois muuttoa.

Yhdeksän kuukautta Suomessa oltuamme Espanjan mies oli perustanut oman luovan alansa yrityksen, ja töitäkin alkoi olemaan mukavasti. Myös minä palasin työelämään omalle alalleni puoli vuotta sen jälkeen. Tapasimme pääkaupunkiseudulla asuvia ystäviäni, ja saimme muutamia ihania uusia ystäviä. Karkki aloitti mukavan päiväkodin kotimme naapurissa, ja uusi elämämme Helsingissä asettui uomiinsa. Ainakin pinnallisesti.

Pinnan alla kupli kuin jacuzzissa. Espanjan mies ei ollut tyytyväinen, ja minä tunsin oloni rauhattomaksi. Emme tottuneet pimeyteen, emme kylmyyteen, emme talvien yksinäisyyteen, emmekä ihmisten koleuteen jota myös suoruudeksi tai rehellisyydeksi tituleerataan. Meillä oli ikävä Lontoota ja mietimmekin sinne paluuta paljon. Toisena vaihtoehtona kelailimme taas Espanjaa. Sitten tulin raskaaksi, joten päätimme tukahduttaa lähtösuunnitelmamme ja keskityimme rauhassa odottelemaan toisen lapsemme syntymää Suomeen.

Rakkaan pikku Papumme synnyttyä vietimme pitkän ja ihanan kesän 2015 Espanjan miehen kotikonnuilla Galiciassa. Siellä meillä oli vihdoinkin aikaa miettiä tulevaisuuttamme, mitä me toivoisimme siltä itsellemme ja lapsillemme. Silloin oli jo selvää, että Suomeen emme jäisi.

Koko viime syksyn sitten suodattelimme ajatuksiamme ja suunnitelmamme alkoi hahmottumaan vähitellen, ja tämän vuoden alkupuolella kerroimme päätöksestämme varovasti muillekin. Muutamme Madridiin.

Kerron pian lisää siitä miksi tikka osui Madridiin Lontoon tai vaikkapa Galician sijaan, kuin myös muuton hitaasti etenevistä valmisteluista. On helpottavaa että tänään kun paluumuutostamme Suomeen on jo viisi vuotta, ei vuosipäivä enää ahdista niinkuin aikaisempina vuosina, sillä suurin asia, eli päätös poismuutosta on jo tehty. Jäljellä on enää (vain) kaikki isohkot käytännön asiat: Helsingin asunnon myynti tai vuokraus; töiden, asunnon, Papun hoitopaikan ja Karkin koulun löytäminen Madridissa; ja pienempänä riesana kaiken omaisuutemme muuttaminen Espanjaan.

Helpommin sanottu (tai päätetty) kuin tehty?

Kuva Angel Gil