Valolla on uskomaton voima. Auringon paistaessa innostun helposti, energiaa ja kärsivällisyyttä riittää, eikä pienet vastoinkäymiset haittaa. Kun valo syksyisin katoaa, minusta tulee epätavallisen väsynyt ja kärttyinen. Kahvikupin kaatuminen tai ulkovaatteisiin puetun taaperon viime hetken kakka saa minut epätoivon kyynelten partaalle. Kärsin kaamosväsymyksen oireista.
Pimeän kauden ärripurrimaisuuteni on uusi tuttavuus; aloin kärsimään siitä vasta viisi vuotta sitten Suomeen palattuani. Lontoossa asuessani en kokenut ihmissusimaista muutosta talven tullen. Siellä vuodenajat kietoutuivat toisiinsa muutenkin jotenkin huomaamatta, eikä kesän vaihtuminen syksyyn tai siitä talveen vaikuttanut hyvinvointiini. Valoahan isossa cityssä riittää ympäri vuoden, vaikka aurinko ei paistaisikaan! En myöskaan oireillut kaamosaikaan lapsena tai teininä Suomessa. Päinvastoin, syksy oli lempivuodenaikani, jolloin palasin kouluun, kavereiden seuraan sekä harrastuksiin energiaa täynnä ja intoa puhkuen. Teininä rakastin syksyn pimeneviä iltoja, jolloin kirkkaalla ilmalla makasimme kylmänkohmeisella nurmikolla tähtitaivasta toljottaen, ensitupakoitamme maistellen ja maailmaa parantaen.
Kylmä (ja pimeä) tosiasia on, että päivät lyhenevät tällä hetkellä kuuden minuutin päivävauhtia: aurinko nousee kolme minuuttia myöhemmin ja laskee kolme minuuttia aiemmin kuin edellisenä päivänä. Tänään aurinko laskee Helsingissä vasta 18.40, mutta jo lokakuun lopulla kellojen siirron jälkeen päivä sammuu ennen puolta viittä. Siitä päivät lyhenevät vielä hitaasti mutta varmasti vuoden lyhyimpään päivään joulukuun 21. saakka, jolloin aurinko nousee vasta 9.22 ja laskee keskellä päivää viisitoista yli kolme, jolloin eteläisimmillä leveysasteilla vasta lopetellaan lounasta!
Eli useiden kuukausien ajan suurin osa meistä suomalaisista nousee ylös, valmistautuu päiväänsä ja matkustaa töihin tai opiskelemaan pilkkopimeässä. Muutamat valoisat tunnit vietetään sisätiloissa ja iltapäivän kotimatka taitetaan taas täyden pimeyden vallitessa. Pohjois-Suomen tynkäpäiviä en halua edes ajatella. Miten ihmeessä pitkästä pimeästä kaudesta selviää järjissään?
Terveyskirjasto.fi:n mukaan 10-30%, noin kolmasosa, suomalaisista kärsii kaamosväsymyksestä, kuten minä. Se johtuu yksinkertaisesti valon määrän vähenemisestä. Se voi ilmetä väsymyksenä, makeannälkänä ja liikaunisuutena. Vain 1% kärsii vakavammasta kaamosmasennuksesta, joka on nimensä mukaisesti masennustila. Siitä kärsivä tyypillisesti ei saa unta, kun taas kaamosväsymyksen ollessa kyseessä mikään määrä unta ei vaan riitä.
Tutkitusti paras keino taistella kaamosoireilua vastaan on päivittäin otettava kirkasvalohoito, jonka on tutkittu lievittävän oireita yli 75%:lla potilaista, jotka kärsivät kaamosmasennuksesta. Kirkasvaloa pitää käyttää joka päivä, mieluiten aamulla ennen kello yhdeksää, vähintään puolen tunnin ajan, jotta hoito tepsisi. Mutta jos siis kirkasvalo löytyy, ja ohjeita noudattaa, pitäisi tulokset tuntea jo 2-4 päivän päästä.
Me hankimme kirkasvalon jo kaksi vuotta sitten, ja ihmettelimme kun sen satunnainen käyttö ei ole tuonut tuloksia, hah! Olisi pitänyt lukea hoito-ohjeet jo silloin…Taidankin tänä syksynä ottaa hoitoa ohjeiden mukaan, ja raportoida sen mahdollisista vaikutuksista täällä.
Kirkasvalohoidon lisäksi kaamosväsymystä helpottavat monien eri lähteiden mukaan nämä asiat:
– Riittävä uni (mutta kun zzzze on niin vaikeeta)
– Terveellinen ruokavalio (tummaa suklaata siis?)
– Säännöllinen liikunta (rattaiden työntäminen sateen vihmoessa nassuun, loskakelillä ja umpihangessa on mun mielestä aika hyvää liikuntaa)
– Ihmisten seura (peukkua tälle!)
– Päivänvalossa oleskelu (mut kun sitä ei oo)
Tai sitten voi unohtaa rumat (paitsi ehkä Eero Aarnion suunnittelemat) kirkasvalolamput, ja lentää aurinkoon talven pimeinä kuukausina! Siitäkin on tutkittua tietoa, että viikonkin etelelänpyrähdykset lievittävät kaamosoireilua. Mutta missä sitä aurinkoa sitten on?
Aurinkoa etsiessäni törmäsin World Meteorological Organizationin tietoihin auringonvalon määrästä ympäri maailmaa. Sieltä siis seuraavaa faktaa:
Helsingissä aurinkoa nähdään 1782 ja puoli tuntia vuodessa. Australian Darwinissa aurinko möllöttelee taivaalla hurjat 3097 tuntia vuodessa.
Yllätyksekseni Lontoossa aurinkoa nähdään vähemmän kuin Helsingissä, 1574 tuntia vuodessa. Mutta Suomen aurinkotunnit jakautuu varmasti aika lailla kevättalvesta alkusyksyyn, sillä kesällä aurinkohan voi käytännössä paistaa Etelä-Suomessakin 20 tuntia. Valon määrä romahtaa niin dramaattisesti syksyllä, että minua ihmetyttää miksi kaamosväsymyksen oireista kärsii vain kolmasosa suomalaisista.
Madridissa aurinko paistaa ihan mukavasti 2814 tuntia vuodessa, joka saa minut hymyilemään juuri nyt. Luulenpa että Madridin valo on minun oljenkorteni, joka auttaa minua tämän kaamosajan jyrätessä ylitsemme.
Loppuuko sinultakin puhti valon kadotessa, kärsitkö kaamosväsymyksestä? Miten paljon aurinko paistaa siellä missä sinä asut? Käy tsekkaamassa ja kommentoi!
Minnimuu 