Hiljaa hyvä tulee?

Kohta jo kolme viikkoa täällä Espanjassa on vilahtanut ohitse, joka kuulostaa pitkältä ajalta siihen nähden miten vähän olemme omasta mielestäni saaneet aikaiseksi. Olimmehan me tietysti niin uupuneita muutostamme, että meni noin viikko ennenkuin pystyimme nukkumaan normaalisti ja pää seurasi mukana muutossa tänne Espanjaan. Ensimmäisen viikon lepäiltyämme ja mieheni sukulaisia tavattuamme aloitimme auton etsinnän ja erilaisten paperihommien hoitamisen. Auton löytäminen ilman autoa täältä pikku kylästä käsin osoittautuikin mahdottomaksi, joten vuokrasimme ja myöhemmin lainasimme autoja päästäksemme autokaupoille.

Auto onneksi löytyi viime viikolla, vaikka itse menopeliä pitääkin vielä odottaa kaikenlaisten papereiden setvimisen tähden. Odotamme sen saapumista jo, sillä se helpottaa Madridin asioiden järjestelyä ja ihan normiarkea täällä Atlantin rannalla. Auton lisäksi olemme ottaneet kaksi muuta tärkeää edistysaskelta uudessa Espanjan elämässämme:

Mina olen nyt rekisteröitynyt ulkomaalainen eli minulla on NIE (Numero de Identitat de Extranjero), jonka saaminen oli paljon helpompaa kuin uskalsin toivoakaan. Ajoimme perjantaina noin tunnin matkan Laxesta La Corunan maakunnan samannimiseen pääkaupungiin La Corunaan (mieheni 85-vuotiaan isoisän vanhalla autolla körötellen). Sitten jonotimme Policia Nacionalin toimistolla noin tunnin, näytimme virkailijalle passini, menimme pankkiin maksamaan noin kymmenen euron käsittelykulut, otimme kopion passistani, palasimme toimistolle – Ja simsalabim: sain NIE numeroni. Olin tosi iloisesti yllättynyt. Veikkailin matkalla toimistolle että joutuisimme palaamaan uudelleen koska a) jotain papereista puuttuu b) olisi pitänyt varata aika c) toimisto onkin kiinni nettisivuilta tarkistamistani aukioloajoista huolimatta. Olin epäileväinen vaikka olin kysynyt neuvoa useammalta viralliselta taholta. Ensimmäiset kaksi viikkoamme täällä ovat opettaneet ettei kaikki viralliseltakaan taholta saadut neuvot aina pidä paikkaansa, eikä varsinkaan nettisivujen tietoihin kannata luottaa sillä tieto voi olla vanhentunutta.

Toiseksi on syytä hehkuttaa urheaa Karkkia, joka eilen päätti ensimmäisen kouluviikkonsa gallegonkielisessä koulussaan! Alunperin suunnittelimme että Karkki aloittaisi koulunsa vasta Madridissa jahka me sinne muutamme. Neljä päivää ennen koulujen alkua päätimme kuitenkin käydä Laxen (ainoan) koulun toimistolla kyselemässä josko kuitenkin olisi mahdollista että tyttäremme aloittaisi koulun samaan aikaan muiden kanssa jo muutaman päivän päästä…Karkki oli jo hiukan levoton ja ikäistänsä seuraa vailla. Sen lisäksi tajusimme että emmehän me ikinä Laxea tulisi täysin jättämään, vaan palaisimme tänne lomillamme ja pitkinä viikonloppuina, joten Karkki näkisi kyllä uudelleen jo koulussa tapaamiaan ystäviään. Niinpä pistimme hakemuksen tulille, koulu laittoi hippulat vinkumaan ja jo seuraavana päivänä Karkki toivotettiin tervetulleeksi ensimmäiselle luokalle. Koulu alkoi viikko sitten maanantaina ja Laxen 1A luokka sai oppilaakseen rakkaan suomalaisespanjalaisen käkkäräpäämme. Eskarilaisesta tuli kertaheitolla koululainen.

Koulu jonka pihaan kuuluu aaltojen kohina

Koulumatkaa on noin kilometrin verran merenrantakatua kävellen, jonka me tietenkin kävelemme espanjalaisittain yhdessä. Vanhempi / isovanhempi / sovittu hakija myös hakee lapsen koulusta. Koulu tarjoaisi ilmaisen bussikyydin, mutta en usko että me sitä tavitsemme ainakaan niin kauan kuin säät suosii täällä, sillä näissä kauniissa maisemissa on ihanaa kävellä tai potkulautailla aamuisin. Koulu alkaa 9.15 ja näin syyskuussa loppuu jo 14.15, jonka jälkeen lapsi voi joko osallistua ruokailuun koululla tai lähteä hakijansa kanssa kotiin syömään. Ruokailu maksaa erikseen, vanhempien tuloista riippuen €0 – 4,5 per päivä. Koulukirjat, vihkot, kynät, kumit, teroittimet, värityskynät ja jopa A4 paperipinkka on hommattava itse. Tosin näihinkin kustannuksiin koulu osallistuu jos vanhempien vuositulot jäävät tietyn summan alle. Kaikenlaista rekvisiittaa olemme ostaneet koulua varten, mutta kirjojen kohdalla sovimme että tytölle annetaan kopioita kirjoista, sillä kun muutamme Madridiin tulevat kirjatkin muuttumaan täysin.

Oma 6-vuotiaani koulutiellä käsikädessä 10-vuotiaan pikkuserkun kanssa

Koko kouluviikko sujui ihmeellisen hyvin; kotona Karkki valitteli ainoastaan sitä ettei kotiläksyjä ole vielä annettu. Joitakin koulukavereita on jo moikkailtu kadulla ja yhden luokkatoverin rullaluistimia kokeiltu plazalla. (Plaza on iso aukio joka täyttyy lapsista potkulautoineen, pyörineen, rullaluistimineen, potkumopoineen ja palloineen aina siestan jälkeen alkuiltaisin. Sinne on omatkin vietävä leikkimään jos muiden lasten seuraa haluaa. Siitä on varmasti kirjoitettava ihan oma postaus!)

Auton etsintä, Karkin koulun aloitus, tarvittavat hankinnat, koulun pyytämät paperit ja selvitykset, sekä muut viralliset paperihommat ovat vieneet paljon aikaa. Samalla olemme pyörittäneet kuitenkin sitä ihan normaalia lapsiperheen arkea, jossa pitää ajatella seuraavat ateriat ja kellottaa reissut Pikku Papun päikkäreiden mukaan tai ainakin suunnilleen. Niin ja olen minä hiukan etätöitänikin tehnyt. Usein silmät ristissä puolenyön aikaan. Tästä kaikesta johtuen pääsemme vasta nyt keskittymään Madridiin ja aloittamaan Madridin asunnon etsinnän. Fingers crossed että se ei veisi kauhean kauaa!

Ja niin se sitten tapahtui

Tässä minä nyt sitten istun. Punaisella sohvallamme Espanjan Laxen asunnossamme, joka on tällä hetkellä ainut kotimme maailmassa. Helsingin Vuosareen kodin oven suljimme viimeisen kerran sunnuntaina. Lentokenttähotellissa vietetyn yön jälkeen lensimme Barcelonan kautta tänne Galiciaan maanantaina.

Viime viikkomme Helsingissä oli ihan älyttömän hektinen. Valmisteluja, pakkausta, siivousta, ja tietenkin lukuisia hyvästejä. Minä sanoin heippoja ystäville ja perheelle hymyssä suin, sillä kaiken konkreettisen järkkäämisen keskellä minulla ei ollut aikaa miettiä muuttoamme. Onneksi. Ja eihän tämä minulle uutta ole, tämä lähteminen, mutta lapsille kyllä. Minä herkistyinkin eniten kaikkeen lapsiini liittyvässä lähtöpäivän lähestyessä, kuten päiväkodissa ihanille hoitajille muutosta kertoessani ja hyvästejä jättäessäni. Vieläkin on pala kurkussa kun ajattelen etteivät lapseni ikinä enää palaa sinne ihanaan päiväkotiin jonka pihalla on pieni metsä. Siellä on esikoisen lempiope ja parhaat kaverit, kuopuksen ensimmäiset kokemukset päivähoidosta sekä ruoka-allergiat huolella ja taitavasti huomioinut ihana keittäjä.

Muuttopäivämme oli järkyttävän stressaava. Näin jälkiviisaana sanoisin että olisi ehkä kannattanut tehdä sitä muuttoa vähän useamman päivän ajan, ja jättää siivoukselle ihan oma päivänsä, mutta menihän se nyt noinkin, kaikki yhdessä päivässä. Espanjan mies kantoi ja ajoi laatikoitamme ja muutamia huonekalujamme isäni ja veljeni kanssa varastoon, kun taas minä (‘apunani’ kolme lasta, omat ja veljen) vielä pakkasin vikoja kamoja ja yritin samalla jo siivota paikkoja. Päivän päätteeksi isäni ajoi minut, lapset ja peräkärryllisen matkalaukkujamme hotellille, kun Espanjan mies jäi vielä Vuosaareen kuuraamaan paikkoja. Hitto me oltiin nukkumaanmennessä P O I K K I.

Ja kun olisinkin saanut nukuttua, mutta päässäni pyöri kaikki tehdyt ja tekemättömät asiat. Siinä mieleni myllätessä tajuntaani jysähti epämiellyttävä muistikuva päivästä: Suihkutin puhdistusaineen uuniin, mutta unohdin pyyhkiä sen pois! Kävin miettimään miten kertoisin asuntomme ostajalle asiasta. Mietin miten pääsisin sisälle kotiimme jonne meillä ei enää ole avaimia. Sitten kävin miettimään voiko puhdistusaine vaurioittaa uunia. Jos uuni vaurioituu, joutuisi uusi omistaja vaihtamaan uunin myötä koko keittiön. Mitähän se maksaisi. Eihän sitä mikään kotivakuutus korvaisi. Sain itseni lähes hysterian partaalle kelatessani asiaa. Yritin googlata voiko uunin puhdistusaine syövyttää pinnan puhki. En löytänyt kysymykselleni vastausta, mutta luin siitä miten joku toinen oli suihkuttanut puhdistusaineen uuniin, paistanut lihapullat uunissa ja syöttänyt ne lapsilleen. Nyt se sitten kyseli Kaksplussan sivuilla mitä pitäisi tehdä. Tämä tieto ei kuitenkaan lievittänyt minun tuskaani. Lopulta päätin herättää Espanjan miehen:

“Kulta I am really sorry to wake you but I have to as I might have destroyed the oven and we have to pay for a new kitchen.”

EM: “Mmmmm”

“Did you clean the oven?”

EM: “Yeah.”

Puolitoista tuntia täysin hukkaanheitettyä aamuyön angstia.

Naurettavista yöunista huolimatta selvisimme lentokentälle menosta, lennoista ja vaihdosta hyvin. Kaikki laukkummekin löysivät perille Santiago de Compostelaan, jossa meitä oli vastassa Espiksen veli ja äiti puolisoineen kahdella autolla. Mulla oli epätodellinen fiilis kun ajelimme mutkaisia pikkuteitä Santiagosta rannikkoa kohti, jota säesti ulkona vallitseva luonnonilmiöiden kakofonia: Samaan aikaan satoi ja taivaalla oli upea auringonlasku. Tästä se alkaa.