Ja niin se sitten tapahtui

Tässä minä nyt sitten istun. Punaisella sohvallamme Espanjan Laxen asunnossamme, joka on tällä hetkellä ainut kotimme maailmassa. Helsingin Vuosareen kodin oven suljimme viimeisen kerran sunnuntaina. Lentokenttähotellissa vietetyn yön jälkeen lensimme Barcelonan kautta tänne Galiciaan maanantaina.

Viime viikkomme Helsingissä oli ihan älyttömän hektinen. Valmisteluja, pakkausta, siivousta, ja tietenkin lukuisia hyvästejä. Minä sanoin heippoja ystäville ja perheelle hymyssä suin, sillä kaiken konkreettisen järkkäämisen keskellä minulla ei ollut aikaa miettiä muuttoamme. Onneksi. Ja eihän tämä minulle uutta ole, tämä lähteminen, mutta lapsille kyllä. Minä herkistyinkin eniten kaikkeen lapsiini liittyvässä lähtöpäivän lähestyessä, kuten päiväkodissa ihanille hoitajille muutosta kertoessani ja hyvästejä jättäessäni. Vieläkin on pala kurkussa kun ajattelen etteivät lapseni ikinä enää palaa sinne ihanaan päiväkotiin jonka pihalla on pieni metsä. Siellä on esikoisen lempiope ja parhaat kaverit, kuopuksen ensimmäiset kokemukset päivähoidosta sekä ruoka-allergiat huolella ja taitavasti huomioinut ihana keittäjä.

Muuttopäivämme oli järkyttävän stressaava. Näin jälkiviisaana sanoisin että olisi ehkä kannattanut tehdä sitä muuttoa vähän useamman päivän ajan, ja jättää siivoukselle ihan oma päivänsä, mutta menihän se nyt noinkin, kaikki yhdessä päivässä. Espanjan mies kantoi ja ajoi laatikoitamme ja muutamia huonekalujamme isäni ja veljeni kanssa varastoon, kun taas minä (‘apunani’ kolme lasta, omat ja veljen) vielä pakkasin vikoja kamoja ja yritin samalla jo siivota paikkoja. Päivän päätteeksi isäni ajoi minut, lapset ja peräkärryllisen matkalaukkujamme hotellille, kun Espanjan mies jäi vielä Vuosaareen kuuraamaan paikkoja. Hitto me oltiin nukkumaanmennessä P O I K K I.

Ja kun olisinkin saanut nukuttua, mutta päässäni pyöri kaikki tehdyt ja tekemättömät asiat. Siinä mieleni myllätessä tajuntaani jysähti epämiellyttävä muistikuva päivästä: Suihkutin puhdistusaineen uuniin, mutta unohdin pyyhkiä sen pois! Kävin miettimään miten kertoisin asuntomme ostajalle asiasta. Mietin miten pääsisin sisälle kotiimme jonne meillä ei enää ole avaimia. Sitten kävin miettimään voiko puhdistusaine vaurioittaa uunia. Jos uuni vaurioituu, joutuisi uusi omistaja vaihtamaan uunin myötä koko keittiön. Mitähän se maksaisi. Eihän sitä mikään kotivakuutus korvaisi. Sain itseni lähes hysterian partaalle kelatessani asiaa. Yritin googlata voiko uunin puhdistusaine syövyttää pinnan puhki. En löytänyt kysymykselleni vastausta, mutta luin siitä miten joku toinen oli suihkuttanut puhdistusaineen uuniin, paistanut lihapullat uunissa ja syöttänyt ne lapsilleen. Nyt se sitten kyseli Kaksplussan sivuilla mitä pitäisi tehdä. Tämä tieto ei kuitenkaan lievittänyt minun tuskaani. Lopulta päätin herättää Espanjan miehen:

“Kulta I am really sorry to wake you but I have to as I might have destroyed the oven and we have to pay for a new kitchen.”

EM: “Mmmmm”

“Did you clean the oven?”

EM: “Yeah.”

Puolitoista tuntia täysin hukkaanheitettyä aamuyön angstia.

Naurettavista yöunista huolimatta selvisimme lentokentälle menosta, lennoista ja vaihdosta hyvin. Kaikki laukkummekin löysivät perille Santiago de Compostelaan, jossa meitä oli vastassa Espiksen veli ja äiti puolisoineen kahdella autolla. Mulla oli epätodellinen fiilis kun ajelimme mutkaisia pikkuteitä Santiagosta rannikkoa kohti, jota säesti ulkona vallitseva luonnonilmiöiden kakofonia: Samaan aikaan satoi ja taivaalla oli upea auringonlasku. Tästä se alkaa.