Tiedustelumatkalla Madridissa

Minä ja mieheni teimme kolmen päivän nuuskintamatkan Madridiin. Siis vain me kaksi. Tämä oli mahdollista pääasiassa äitini ansioista, joka hoiti lapsiamme meillä matkamme ajan. Äidistäni huolta pitämään oli puolestaan värvätty veljeni, ystävämme ja tietenkin lastemme päiväkoti, jotka antoivat hänelle hengähdystaukoja. Mutta vaikka lasten jättäminen oli minua kovasti etukäteen jännittänyt, epäilyttänyt ja kaduttanutkin, kaikki meni hienosti kotona poissaollessamme.

Matkamme tarkoitus oli potentiaalisten asuinalueiden katsastaminen ja miehen yksi työtapaaminen, joten olimme liikkeessä joka päivä aamusta iltaan. Jos lapset olisivat olleet mukana – noh, emme varmasti olisi ehtinyt tehdä puoliakaan siitä mitä ehdimme kahden. Koko ajan olisi jollain ollut nälkä tai pissahätä tai päiväuniaika tai ’äiti mä en jaksa enää kävellä’ -aika.

Madridissa oli jo ihan täysi kesä. Laskeutuessamme Barajasin lentokentälle viiden jälkeen iltapäivällä, lämpömittari näytti yli kolmeakymmentä astetta. Matka lentokentältä Airbnb asuntoomme Malasañan kaupunginosaan taittui kätevästi ja nopeasti metrolla. Metroissa on ilmastointi, joka tuntuu taivaalliselta kuumuudessa tallustamisen  jälkeen.

IMG_5067

Malasaña

Malasaña on vilkas ravintoloita, baareja, katutaidetta ja pikkuputiikkeja täynnä oleva, iltasella hipstereistä ja puheensorinasta täyttyvä kaupunginosa, joka vielä kymmenen vuotta sitten oli hyvinkin perinteinen Madridilainen barrio. Ikkunaton pikku asuntomme sijaitsi vilkkaalla Plaza Dos de Mayolla Malasañan sydämessä, joka varsinkin auringon laskiessa ruuhkautui illanviettäjistä. Ystäväjoukkiot istuivat iltaa baarien terasseilla tai aukion penkeillä, joiden lomassa pieni kumara nainen kiersi myymässä olutta yhdellä eurolla pyörillä kulkevasta vetolaukusta. Martini rosso maistui hyvältä yhdellä terasseista, vaikka viemärin- ja pilvenhajut saivatkin meidät välillä kipristelemään neniämme. Keeping it real.

IMG_5045
Plaza Dos De Mayolla

Valitsin Malasañan majapaikaksemme sen keskeisen sijainnin ansiosta. Bilbaon ja Alonso Martinezin metroasemat olivat vain viiden minuutin kävelymatkan päässä, ja Gran Viallekin käveli vain noin 15 minuutissa. Kahvilat ja ruokapaikat olivat ihan kotikynnyksellä, joissa me istuimme syömässä ja juomassa aamupalasta iltapalaan huumaantuneena siitä ihanasta tunteesta, kun ei itse tarvi tehdä muuta kuin nauttia!

Lasten kanssa olisimme kyllä valinneet majapaikan toisin, mutta tällä matkalla ei onneksi tarvinnut miettiä muita kuin meitä kahta.

IMG_5046

Pacifico

Toisena päivänä mies lähti aamulla työtapaamiseensa, ja minä suuntasin Pacifico -nimiselle alueelle, joka sijaitsee ison puistoalueen Retiron eteläpuolella. Siellä 10 minuuttia hortoiltuani päätin ottaa espanjankielen härkääni sarvista ja käydä kyselemään paikallisilta millaista alueella oli asua lasten kanssa. Minulla kävi tuuri: Ensimmäinen kadulla pysäyttämäni henkilö sattui olemaan sympaattinen nuori isä nimeltä David, joka työnsi alle vuoden ikäistä tytärtään rattaissa. Davidilla oli aikaa ja hän mielellään jutteli kanssani samalla kun kävelimme Pacificon katuja. David vei minut kadulle, jonka jokaisessa kerrostalossa on oma uima-allas ja leikkipaikka, näytti minulle läheiset puistot, koulut, poliisilaitoksen, kulttuurikeskuksen ja lääkäriaseman. Mikä tärkeintä, näin myös barrion sydämen eli plazan, jonne paikalliset kokoontuvat lapsineen illan hämärtyessä tapakselle ystäviä ja sukulaisia tapaamaan, ja jossa lapset leikkivät keskenään potkulautoineen ja rullaluistimineen. Pacifico vaikutti aidolta ja lämminhenkiseltä paikalta, jossa olisi varmasti helppo tutustua uusiin ihmisiin.

IMG_5054
Gracias David!

Planetario / Delicias

Seuraavaksi suuntasimme miehen kanssa Planetario / Delicias alueelle, joka ei sekään ole kovin kaukana keskustasta. Koska emme vielä tiedä missä käymme töissä, päätimme että keskittyisimme vain lapsiystävällisiin alueisiin, joista pääsee helposti julkisilla joka puolelle kaupunkia. Emme myöskään halunneet tehdä samaa virhettä uudelleen kuin Suomeen muuttaessa: Muutimme tuntemattomaan superhiljaiseen lähiöön keskelle ei mitään, jossa ei sitten ollutkaan mitään. Meille.

Planetario oli ihana! Uusia taloja, paljon puistoalueita joista yksi oli todella iso, ja selvästikin paljon lapsiperheitä. Ja kävelymatkan päästä löysimme Mataderon, nykytaiteen keskukseen, joka toimii vanhan teurastamon isoissa punatiilisissä rakennuksissa. Tuli Helsingin oma Kaapelitehdas mieleen. Mataderosta löytyy saman katon alta pieni elokuvateatteri, vaihtuvia näyttelyitä, tanssitaidetta, keskusteluja, kahvila ja taiteilijoiden / luovan alan työläisten työtiloja. Puhuimme lyhyesti taas muutaman alueella asuvan perheellisen kanssa, ja lähdimme sieltä aikamoisen vakuuttuneina siitä että tämä on meidän alue, jos vain sopiva asunto löytyy.

IMG_5070
Matadero

Vieraile Mataderon sivuilla tästä

Espanjan miehen työtapaaminenkin meni tosi lupaavasti, joten meille jäi tosi hyvä fiilis tästä reissusta. Kun vielä viimeisenä iltana saatiin juhlia herran synttäreitä ystävien, hyvän ruoan ja juomien kera, tuntui haikealta lähteä Madridista takaisin Helsinkiin.

Mutta muutaman kuukauden päästä me palaamme. Hasta la vista, baby!